just another day

There's some kind of light at the end

2011-05-19T22:40:01+03:00

There's some kind of light
at the end
When touching
the edge of her skin

Oon kuunnellut Blue Octoberia jo pitkään, varsinaisesti kertaakaan kunnolla kuulematta. Soinut erinäiset biisit taustalla muiden seassa.. Ensimmäistä kertaa kun kuuntelin joku viikko sitten, siis kuuntelin, niin totesin että "ei saatana, täähän on aivan sairaan loistava bändi."

Eli toisinsanoen, nämä varastivat mun mielen.

My words, they pour
Like children to the playground
Children to the playground
You make me smile

There's some kind of light at the end
Stoned, forgetful, and then
I'm drinking what used to be sin
And touching the edge of her skin

Siis oikeesti.. oon taas ihan myyty :)

Ja viel ku oon tota The Host:ia lukiessani kuunnellu pääosin näitä, niin aina kun nyt kuuntelen biisejä Ugly Side ja You Make Me Smile ja Hate Me, ni tulee tää kirja mieleen.. Ja jotkut tietyt kohtaukset..

I only want you to see
My favorite part of me
And not my ugly side
Not my ugly side

So calm... and its so calm
and now it's dark
I look for you to light my heart
I'm in between the moon and where you are
I know... I can't be far

Varsinkin tämä Ugly Side:n loppu, tulee mieleen niin vahvasti Ian ja Wanda, kun Wanda tajuaa rakastavansa tätä.. (joo suomenkielisessä versiossa se on Vael... mikä nyt ei oo yhtään yhtä hyvä kun alkuperäisessä teoksessa. Wanderer, eli Wanda.. Vaeltaja elikkä Vael....)

Vieras.

2011-05-16T00:32:01+03:00

Nyt mun on pakko perua kaikki mun aikaisemmat mietteet siitä, että tämä kirja olisi samaa kastia muiden kanssa. Ehei, ei alkuunkaan. En ole ikinä lukenut mitään yhtä hyvää. Siis a i v a n käsittämättömän hyvä kirja. Voisin veikata, että tämän kirjan tulen lukemaan yhä uudestaan ja uudestaan, ehkä jopa useammin, kuin olen yhtään kirjaa tähän mennessä lukenut, saattaa muutaman vuoden jälkeen vetää jopa vertoja ensimmäsien Harry Potterin lukukerroille. Sen kun olen lukenut aina uudestaan uuden Potterin ilmestyttyä, ja kaikki niistä vielä pariin kertaan senkin jälkeen kun viimeinen on ilmestynyt, eli nopeasti laskettuna, 7 Potteria, Viisasten kiven lukenut ehkä 10 kertaa.
Eilen aamuyöstä sain kirjan päätökseen, tänäaamuna aloitin lukemaan loppua uudestaan, viimeiset 150 sivua uusiksi. Ei auta, tässä on niin upea loppu..
Joutuu nyt kyllä spoilaamaan kammottavan määrän (jättäkää lukematta, jos ette ole kirjaa lukeneet, mutta jos sen haluatte lukea, ette tämän pätkän jälkeen voi olla lukematta),
tämä on viimeisen luvun alusta. Niin raastavaa tuskaa, niin musertavaa surua, niin henkeäsalpaavaa ahdistusta.... Ja niin paljon rakkautta, niin käsittämättömän paljon...että oikeen sydäntä särkee. Ja lukija tuntee nämä kaikki tunteet, joita päähenkilö kokee... (tai ehkä mussa vaan on jotain vikaa...)
Voi kunpa, kunpa joskus voisi tuntea yhtä paljon rakkautta....

"Sinä. Et. Jätä. Minua." Ianin silmät leimusivat sinisinä liekkeinä, kirkkaampina kuin olin koskaan ennen nähnyt.
"Ian," kuiskasin. "Sinun täytyy käsittää, että... että minä en voi jäädä tänne. Sinun on pakko käsittää se."
"EI!" hän karjaisi.
Kavahdin kauemmaksi, ja äkkiä Ian lyyhistyi eteenpäin, lankesi polvilleen, kaatui minua vasten. Hän hautasi päänsä vatsaani, ja hänen kätensä puristuivat vyötäisilleni. Hän vapisi, vapisi rajusti, ja hänen rinnastaan purkautui äänekkäitä, epätoivoisia nyyhkäyksiä.

"Ian ei tullut mukaan. Se vain istui täällä sun kanssa - sanoi että samantekevää miltä näytät. Se ei antanut kenenkään koskea sormellakaan sun säilöön, ei edes mun eikä Melin. Mutta tälläkertaa tohtori antoi mun katsella. Vael, se oli tosi hienoa. Minä en käsitä mikset antanut mun katsella. Vaikka en minä saanut auttaa. Ian ei antanut kenenkään toisen koskea suhun."
Ian puristi kättäni ja kumartui kuiskaamaan hiusryöppyni lävitse. Hän puhui niin hiljaa, että vain minä kuulin. "Pidin sinua kädessäni, Vaeltaja. Ja olit niin kaunis."

Unnatural

2011-05-15T14:34:01+03:00

Todays song: Mcfly - Down goes another one
On jotenki tosi epätodellinen olo ollu muutaman viimepäivän, joka saattaa toki ainakin osittain johtua siitä, että olen ollut viimeiset 2kk uppoutuneena fantasiakirjoihin.
Ja nyt on lempikirjasarjani saaneet päätökset. Kirjat vaikuttavat muhun aina tosi vahvasti. Ja mä oon ihan skidistä asti ahminu kirjoja aivan hullulla lailla. Välillä oli toki kuivia kausia, lähinnä teini-iässä. Jolloin se mun toimittajanura-haavekin jäi...
Se kyl oikeesti harmittaa vieläkin, että teininä oli muut kiinnostuksen kohteet ja kaverit kiinnostivat enemmän kuin kirjoittaminen ja lukeminen.
Mut ei sille enää mitään voi. Lukemisen olen taas aloittanut aikuistumisen myötä muutama vuosi sitten. Välillä luen enemmän, välillä vähemmän. Kirjoittaminen on jäänyt lähes kokonaan. Pidin vähänaikaa lifestyle blogia. Ihan vain itseäni varten, ei sillä tainnut olla yhtään lukijaakaan. Sekin vähäniinku jäi. Kun ei mun elämässä tapahdu mitään, niin kirjotin lähinnä fiiliksistä, ja kun rakastuin, ei ollut enää oikein mistä kirjoittaa. Onnellisena mä en oo ikinä kirjottanu, aina sillon kun on ollut masentunut tai muutenvain surullinen. (jota nuorena kesti lähes jatkuvalla syötöllä, lapsesta asti..) Yläasteella kaikki muuttui oikeestaan, vaikka edelleenkin olin yksinäinen ja surullinen. Mutta pinnallisia kavereita löytyi, joiden kanssa hengailla. Ja se oli suuri muutos aikaisempaan. Vaikka ei tyydyttävää, niin miellyttävää kuitenkin. Ja se oli asia, joka muutti kaiken.

Koko elämäni ajan olen kuitenkin ollut yksinäinen susi. Vaikka ympärillä on ollut ihmisiä paljon, lähelle olen päästänyt vain yhden kerrallaan. Harva ihminen pystyy sanomaan, että olisi minut oikeasti tuntenut. En helpolla päästä lähelle. Minulla on paljon tuttuja ja "kavereitakin", mutta vain kolme ystävää. Kolme ihmistä, joiden kanssa viitsin viettää aikaa. Ja heistäkin jokainen tuntee minut eri tavalla. Yksi heistä on tuntenut minut läpi elämäni. Päiväkodista asti. Olen hyvin iloinen, että olemme vieläkin läheisissä väleissä, yläaste meinasi meinaan pilata kaiken. Hän tarvitsi egobuustausta, ja purki sen minuun....
Mutta siitä on päästy. Nykyään olemme läheisempiä kuin koskaan.
And I'm happy.

Italy, state of mind.

2011-05-15T14:31:01+03:00

Miten mä kaipaankaan Italiaan. For real. Lueskelin tossa Glorian Ruoka & Viini lehteä, ja siellähän olikin juttua Roomasta, rooman ravintoloista, trattorioista yms. Sitä lukiessa tuli kamala himo päästä Roomaan. Muutenkin olen halunnut jo pitkään mennä käymään joskus Roomassa. Kun olimme Torinossa, rakastuin Italiaan. Eikä siitä nyt taida olla paluuta.
Mutta kuten olen jo aikaisemminkin kelaillut, jos haluaa matkustaa Italiassa muualle, kuin isoihin turistikaupunkeihin, olisi kieltä välttämätöntä osata. Eivät italialaiset osaa englantia, muuta kuin suurissa kaupungeissa. Jos eivät paikalliset osaa edes lukea, kuinka he voisivat osata englantia? Eivät mitenkään.
Mutta joudun varmaan odottamaan aika pitkään, ennenkuin pääsen matkustamaan Roomaan, tai Venetsiaan. Tai johonkin toiseen kaupunkiin. Sisiliassakin olisi ihanaa käydä, sinne tarvitsisi kyllä englantia osaavan paikallisen oppaaksi..
Koska minulla ei ole montaakaan ystävää, ei minulla oikein matkaseuraa ole. Ystäväni matkustavat mieluummin miestensä kanssa, kuten minäkin tosin. Mutta koska poikaystäväni on juuri nyt Kööpenhaminassa, ja jos pärjäävät kilpailussa, jatkavat kuukauden päästä jonnekin muualle, ei minulla tule olemaan matkaseuraa ennen talvea.. Tai kevättä. Talvella ei millään viitsisi lähteä. Syksy olisi jees, mutta ei hän saa lomaa töistä varmastikaan niin pian.
Äitin kanssa toisaalta voisi myös käydä reissussa, mutta ei se varmaankaan onnistuisi, veljet alkaisivat mankumaan mukaan. Enkä minä heidän kanssa halua lähteä. He vain mököttäisivät ja mäkättäisivät kun tahtoisin hienosti syömään ja shoppailemaan. Ei heitä kiinnosta samat asiat.
Ei kyllä poikaystäväänikään, mutta hän ei mäkätä. :D
Ei auta, onneksi sentään mennään äidin ja pikkuveljen kanssa kuukauden päästä käymään Tukholmassa, ehkä se auttaa kaukokaipuuseen hetkellisesti. Jotta jaksaisi ainakin sinne syksyyn asti. Yksin en kyllä lähde, se on saletti. Eksyisin varmasti ja kaikkea. Tulisi yksinäistä.

There's nothing wrong with just a taste of what you've paid for

2011-05-15T13:16:01+03:00

Mä en kyllä tiedä, mitä mä tekisin ilman musiikkia. Mä olen koko pienen elämäni elänyt musiikille. Ensimmäisen levyni taisin ostaa 7 vuotiaana. Ja samana vuonna sain ensimmäisen kannettavan cd-soittimen. Ja siitä lähtien, musiikki on kuulunut mun jokaiseen päivään, lähes jokaiseen hetkeen. Ilman sitä, en voisi elää.
Musiikkimaku on vaihdellut iän myötä, pääpiirteittäin pysynyt kumminkin samana, olen AINA pitänyt rock-musiikista. Ala-asteella pop vaihe, yläasteella oli synkempi vaihe, ammattikoulussa "hippi"vaihe. Nykyään pidän musiikista hyvin laajalti, tosin yläasteen ja ammattikoulun vaiheet ovat menneet ohi, enkä pidä enää raskaasta metallista enkä reggaesta saatika trancesta. Yäk. Mutta jopa näinä aikoina, on rock ja sen alalajit olleet osa elämääni.
Nuorempana kokeilin josko olisi kiinnostus riittänyt soittamiseenkin. Ala-asteella tietysti oli pakko käydä pianotunneilla, ja tietysti, pakotettuna niistä ei nauttinut ja se tuntui kamalalta. Ala-asteella kokeilin myös basson soittoa, sitä jaksoin pari vuotta. Ikinä en innostunut kuitenkaan todella paljoa. Kitaraakin yritin yläasteella vähän tapailla.. Sekin jäi muutamaan kertaan. Laulamista kuorossa kokeilin yläasteella, siitä pidin, mutta sekin jäi sitten yläasteeseen.. Eipä olis ollu mahdollisuutta enää vaan "hupi"mielessä sitä harrastella, kun en lukioon jatkanut vaan menin ammattikouluun.
Vaikka rakastan musiikkia, enkä voisi elää ilman sitä, on osaamiseni ja kiinnostukseni kohdistuneet lähinnä sen kuunteluun, ei niinkään sen tekemiseen.

These are few of my favourite things...

2011-01-26T15:30:01+02:00

Pitkästä aikaa tänään on aurinko pilkistänyt pilven reunan takaa. Ja se vaikuttaa heti mielialaan, jaksaa herätä aikaisin ilman herätyskelloa, tekee mieli lähteä ulos, on ylipäätään virkeämpi.

Ajattelin tossa yks päivä paljon kaikenlaista, ja tajusin. Sen jälkeen, kun täytin 21, (reipas vuos sitten) olen muuttunut ihmisenä tosi paljon. Enää ei kiinnosta samat asiat. Aikaisemmin kiinnosti lähinnä nähdä kavereita ja käydä baareissa. Siitä asti, olen tähän päivään mennessä, ollut yhteensä 10 kertaa kännissä. Aikaisemmin vähintään 2 kertaa viikossa.

Nykyään käytän rahani alkoholin ja tupakan ja krapularuokien sijaan muotiin. Vaikka muoti on kiinnostanut jo viimeiset 4 vuotta, vasta viimeisen vuoden aikana olen alkanut halpisketjujen tuotteiden sijaan panostamaan laatuun.

Halpa ja kertakäyttöinen ei enää kiinnosta, tälläkin hetkellä säästän rahaa jotta voisin ostaa ensimmäisen Louis Vuittonini. (toki ikinä en saisi rahaa tarpeeksi kasaan, jotta voisin sen uutena ostaa) Onneksi nykyään lähes mitä tahansa saa ostettua käytettynä.

Girls in white dresses with blue satin sashes
Snowflakes that stay on my nose and eyelashes
Silver white winters that melt into springs
These are a few of my favorite things

LV:n laukun jälkeen haaveilen Christian Louboutinin kengistä, mattamustat, punapohjaiset korkokengät..

Siihen voi tosin mennä vielä tovi... Siihen asti, tyydyn käyttämään merkittömiä, tavallisia korkokenkiä.

Dreaming of a fashion life...

2010-10-26T19:26:01+03:00

Fashion, what could you say about it? It's everywhere, when you're looking for it. And then you're gonna feel bad about it, because you just can't have it.

Oletko koskaan miettinyt, miten paljon olet valmis tekemään, että näyttäisit hyvältä? Ja kuinka paljon olisit valmis maksamaan täydellisestä vaatteesta/laukusta/kengistä? Kun katsot ympärillesi, näet aivan liikaa kauniita asusteita ja vaatteita, kaupassa katsot hintalappua ja meinaat pyörtyä "mä maksan tän verran kuukaudessa mun kämpästä.." Tunnet vihlaisun kun jätät täydellisen laukun siihen. "mulla ei yksinkertaisesti ole varaa..."

Rakastat muotia, mutta se on aivan liian kallista. Kadehdit ihmisiä, joilla on varaa kuluttaa vaatteisiin kuukaudessa yhtä paljon, kun sinä saat palkkaa. Jonka jälkeen joudut toteamaan, että kaikki eivät voi syntyä kultalusikka perseessä, ja käännät selkäsi merkkilaukuille ja ostat vastaavanlaisen joltakin halvemmalta merkiltä.

Toisaalta myös kengät, joiden perään kuolaat kaupassa, ovat yleensä varustettu yli 10cm korolla, etkä sinä ole ikinä oppinut kävelemään korkokengillä. Välillä aina yrität viettää päivän koroissa, jonka jälkeen toteat "ei taas hetkeen", koska jalkasi ovat rakoilla ja pohkeesi tulessa. Tyydyt tallustelemaan matalissa kengissä, joskin välillä uskaltaudut vetää kauniit korkokengät jalkaasi, vaikka tiedät että parin tunnin päästä maksaisit mitä vain tennareista.

Mitä olisitkaan valmis tekemään kauneuden eteen?

Then they'll dissipate like snowflakes in an ocean

2010-07-19T15:40:01+03:00

Aika menee niin hurjan nopeasti, kun on onnellinen. Tai ainakin kun luulee olevansa.

Aika on hassu käsite. Aina kun on mukavaa, aika rientää huomaamatta. Ja jos kaikki menee päin vittua niin aika matelee hyvin hyvin hitaasti.

The world is broken, halos fail to glisten
We try to make a difference
But no one wants to listen
Hail to the preachers, fake and proud
Their doctrines will be cloud
Then they'll dissipate like snowflakes in an ocean

Tänään on Musen keikka, vähän kuumottaa, kun se on ulkokeikka, en kuitenkaan taaskaan näe mitään, eikä heidän upeat valotehosteensa pääse oikeuksiinsa ulkona, kesällä. Kaks kertaa aikasemmin oon käyny kattomassa jäähallissa Musea, enkä voi kuin todeta että, Helvetti kun on hyvä livebändi. Ja puolet keikasta tekee ne upeat tehosteet.

Eiköhän tämäkin silti ole mahtava kokemus :)

what's todays color? WELL that's Green Day!

2010-06-08T16:28:01+03:00

Huhheijaa, kohta pitäis lähteä seikkailemaan Kyläsaareen, ikinä en ole siellä käynyt, eli eksyn satavarmasti. Eksyisin kotiinikin, jossei se olis niin pieni. Vähän jänskättää ku yksin oon menossa. Toivottavasti saan liittyä tuttujen seuraan, kunhan he joskus lähempänä iltaa sinne saapuvat. Olis vallan tylsää olla kaikki kolme keikkaa yksikseen..

Don't wanna be an American idiot
Don't want a nation that doubt the new media
And can you hear the sound of hysteria
The subliminal mind fuck America

I wanna live a life from a new perspective

2010-06-04T17:32:01+03:00

Jotenkin tuntuu siltä, että elämä vaan viilettää ohitse, pysähtymättä kysymään suuntaa. Ja että se menee lujaa kuin pikajuna, pysähtymättä laiturilleni. Ohittaen pysäkin toista sataa lasissa.. Mikä on mennyt pieleen?

Feeling so lonely, when you're not here.. and I don't even know who you are..

Elämästä vaan yksinkertaisesti tuntuu puuttuvan kaikki, mikä on jonkun arvoista. Ja kyllä, tiedän että se vain johtuu minusta. Olen epäsosiaalinen, enkä tykkää käydä yksin missään. Jonka takia on hankala tutustua uusiin ihmisiin. Ja kun niihin tutustuu, jostain syystä he eivät koskaan jää moneksi päiväksi elämääni. I'm just not worth them.. think so.

Stop there and let me correct it
I wanna live a life from a new perspective
You come along because I love your face
and I'll admire your expensive taste
And who cares divine intervention
I wanna be praised from a new perspective
But leaving now would be a good idea
So catch me up on getting out of here

I just can't get it. And the train just goes on and on, never pick me up. I think I don't belong here, it's fucking nightmare.